Reiki henkisen kasvun tienä

Artikkeli on suomennettu sen kirjoittajan saksalaisen Reiki-opettajan Frank Arjava Petterin ystävällisellä luvalla. Se on julkaistu alunperin hänen kotisivuillaan: www.reikidharma.com.

Kaikki merkittävät henkiset menetelmät ovat syntyneet syvällisestä hengellisestä oivalluksesta, eikä Reiki ole poikkeus tästä. Reiki-menetelmän perusti japanilainen Mikao Usui, joka eli vuosina 1865-1926. Usui kertoi että hän sai yhteyden voimaan jonka hän myöhemmin nimesi Reikiksi, ensimmäisen kerran 1920-luvun alussa Kurama-vuorella lähellä Kiotoa. Kurama-vuorella, tuhansien ikiaikaisten seetripuiden keskellä, sijaitsee Japanissa erittäin tunnettu Kurama Deran temppeli. Vuoteen 1949 asti se toimi Tendai-buddhalaisena temppelinä, ja sen jälkeen se on edustanut omaa oppijärjestelmäänsä.

Usui meni Kurama-vuorelle perinteistä 21 päivän pituista paasto- ja meditaatioretriittiä varten saavuttaakseen oivalluksen maailman ja mielen todellisesta luonnosta. Kun hän laskeutui vuorelta retriittinsä jälkeen, hän toi mukanaan tiedon Reikistä, luonteeltaan hyvin hienovaraisesta energiahoitomenetelmästä.

Reiki on tämän jälkeen matkannut ympäri maailman, tuoden mukanaan hyvinvointia ja onnellisuutta miljoonille ihmisille kaikissa kulttuureissa, rotuun tai sosiaaliseen asemaan katsomatta. Huhtikuussa 1922 Mikao Usui perusti Usui Reiki Ryoho Gakkain (Usuin luonnollisen parantamisen seuran) joka toimii edelleen pitäen päämajaansa Tokiossa Japanissa.

Muutakin kuin hierontaa

Sana Reiki muodostuu kahdesta alkuperältään kiinalaisesta kirjoitusmerkistä. Tavu "Rei" voi merkitä esimerkiksi henkeä, salattua, sydäntä, tunnetta tai tunnelmaa. Tavu "Ki" taas tarkoittaa elämänenergiaa. Suomeksi käännettynä sana "Reiki" voisi merkitä universaalia elämänvoimaa tai kosmista energiaa.

Pian Kurama-vuorella saamansa henkisen kokemuksen jälkeen Usui loi menetelmän, jonka todellinen päämäärä on henkisen totuuden oivaltaminen. Käsillä hoitaminen, parantuminen ja eheytyminen ovat vain eräitä Reiki-menetelmän aspekteja. Ne ovat ymmärtääkseni pikemminkin vain Reikin harjoittamisen sivutuotteita. On sääli, että jotkut länsimaiset Reiki-opettajat ovat tulkinneet Reikiä väärin, vain jonkinlaiseksi hieronnan tapaiseksi kehotyöskentelyksi.

Itse asiassa Reiki on paljon enemmän kuin vain tätä, ja tämän Usui näytti meille päivittäisessä harjoittamisessaan. Hänen sanotaan pitäneen suuremmassa arvossa energian lähettämistä, kuin varsinaista kontaktihoitoa. Energian lähettämistekniikalla (joka opitaan II asteen Reiki-kurssilla. suom. huom.) Reikin harjoittaja voi lähettää Reikiä hoidettavalle, oli hän sitten samassa huoneessa tai vaikka toisessa maassa...

Reikin viisi elämänohjetta

Haastattelussa jonka julkaisin toisessa kirjassani "Reiki, the Legacy of Dr. Usui", Usui sanoo että paraneminen alkaa ihmisen mielestä. Hän kehottaa meitä elämään periaatteiden mukaisesti, joita kutsutaan Reikin viideksi elämänohjeeksi:

"Usuin Luonnollisen parantamisen menetelmän opetukset, onnellisuuden saavuttamisen salaisuudet, henkinen lääke kaikkiin vaivoihin:

Juuri tänään älä vihastu
Juuri tänään älä ole huolissasi
Juuri tänään ole kiitollinen
Juuri tänään tee työsi tunnollisesti
Juuri tänään ole ystävällinen muille ihmisille

Yhdistä kätesi joka aamu gassho-asentoon (kämmenet vastakkain sydämen edessä), lausu ohjeet ääneen ja pidä ne mielessäsi".

Kahdeksankymmenen vuoden ajan japanilaisia Reiki-menetelmän opiskelijoita on opetettu meditoimaan päivittäin ja yhdistämään meditaatiossa saavuttamansa mielentila kaikkiin elämänsä osa-alueisiin. Nykyään Usui Reiki Ryoho Gakkaissa ei enää lainkaan harjoiteta käsillä hoitamista .

Eroavaisuuksia muihin täydentäviin hoitomuotoihin

Juuri tämä on suurin ero Reikin ja muiden menetelmien kuten Shiatsun, hieronnan tai akupunktion välillä. Meidän ei tarvitse välttämättä käyttää käsiämme välittääksemme parantavaa energiaa, mutta voimmehan toki tehdä näin. Esimerkiksi kaikkien edellä mainittujen hoitomenetelmien harjoittajat, jotka ovat käyneet Reiki-kurssin, samalla myös toimivat Reikin kanavina hoitaessaan asiakkaitaan.

On olemassa toinenkin ero muihin hoitomenetelmiin verrattuna. Voidaksemme välittää Reiki-energiaa muille, meidän on saatava tarvittavat viritykset Reiki-kurssilla. Tämä on oleellisen tärkeä seikka - ilman virityksiä Reiki ei yksinkertaisesti toimi.

Yllä mainitun perusteella voimme nähdä, että olisi vakava virhe luokitella Reiki vain jonkinlaiseksi hieronnan alalajiksi. Se tarkoittaisi samaa kuin sanoisi, että kiinalainen ruoka on samanlaista kuin japanilainen ruoka, vain siksi että molempia syödään puikoilla!

Frank Arjava Petter

This article has been translated with the kind permission of Frank Arjava Petter.
Copyright of the Finnish translation: Simo Ollila 2006 - www.reikikurssit.fi

Sivun alkuun