Yleistietoa luontaislääkinnästä
Luontaislääkintä, joka tunnetaan myös nimillä luonnonlääkintä tai luontaishoito, tarkoittaa lyhyesti ja yksinkertaisesti selitettynä sellaisten luonnonmukaisten lääkintämuotojen sekä hoitojen käyttöä, jotka eivät häiritse elimistön normaalia toimintaa. Luontaislääkintään saatetaan joissakin yhteyksissä myös viitata termillä luontaislääketiede tai luonnonlääketiede. Tyypillisesti luontaislääkinnässä on tavoitteena elimistön oman paranemiskyvyn edistäminen sekä sen tukeminen. Luontaislääkintä eroaa länsimaisesta lääketieteestä siinä, että se pyrkii ottamaan ihmisen huomioon kokonaisvaltaisena yksilön ja tarkkailee henkilöä muun muassa fyysiseltä kannalta, psyykkiseltä kannalta ja hengelliseltä kannalta. Hoito pyrkiikin vaikuttamaan ihmiseen kokonaisvaltaisesti kaikilta näiltä osa-alueilta.
Luontaislääkinnällä on olemassa monia eri muotoja. Se voi olla esimerkiksi kasvilääkintää eli fytoterapiaa, keskieurooppalaista luontaishoito-oppia, perinteistä kiinalaista lääkintää, naturopatiaa, ayuervedaa eli intialaista lääkintää, akupunktiota, aromaterapiaa, homeopatiaa, kiropraktiikkaa, hierontaa, osteopatiaa, naprapatiaa, vyöhyketerapiaa eli refleksologiaa, polariterapiaa, shiatsua, reikia, antroposofista lääketiedettä, Alexander-tekniikkaa tai vaikkapa väriterapiaa. Monia näistä hoidoista toteuttavat Suomessa alan koulutetut ammattilaiset, joilla on vaadittava ammattipätevyys hoidon toteuttamiseen. Esimerkiksi manipulaatiohoitojen kuten kiropraktiikan ja osteopatian ammattilaiset saavat työhönsä ammatillisen pätevyyden. Monista luontaislääkinnän muodoista voi olla vaikea löytää paljon tieteellistä näyttöä, muttta niiden jopa vuosituhansia jatkunut suosio todistaa, että ihmiset todellakin löytävät luontaislääkinnästä apua.
Länsimainen lääketiede ei suostu tunnustamaan suurinta osaa luontaislääkinnän muodoista virallisiksi lääketieteen muodoiksi, vaan tituleeraa niitä uskomuslääkinnäksi. Suomen tiedeyhteisö ei suostu tunnustamaan luontaislääkintää tieteeksi, vaan luokittelee ne myöskin uskomuslääkinnän piiriin.
Puhuttaessa luonnonlääkkeistä voidaan tarkoittaa myöskin sellaisia luonnnosta saatavia lääkkeitä, jotka ovat rekisteröityjä ja joita käytetään myös länsimaisessa lääketieteessä. Näiden lääkkeiden määrä länsimaisessa koululääketieteeksi kutsutussa lääketieteessä on varsin suuri, ja niitä ovatkin muun muassa kaikkien tuntemat penissiliini ja morfiini sekä viime aikoina kehitetyt syöpälääkkeet kuten taksaanit ja vinka-alkaloidit.
Luontaisoppi maailmalla
Vaikka Suomessa luontaislääkintää katsotaan usein hieman kieroon, ei tilanne ole sama läheskään kaikkialla, vaan esimerkiksi Euroopassa siihen suhtaudutaan huomattavasti paremmin ja sitä pidetään täydentävänä osana lääketiedettä. Ei tarvitse mennä kuin Saksaan saakka, kun löydetään ja mainio esimerkki siitä, mitä luontaislääkinnän ja länsimaisen lääketieteen yhteistyö voi parhaimmillaan olla. Saksassa kaikkien lääkärin tutkintoa opiskelevien on tutkintonsa osana opiskeltava myös luontaishoito-opiksi eli ”naturheilverfareniksi” tai ”erfahrungsheilkundeksi” kutsuttua oppiainetta, jonka voi valita myös erikoistumisensa kohteeksi. Luontaishoito-opin tavoitteena on käynnistää ja tukea elimistön omaa itseparantamismetodia vauroittamatta sitä lisää. Saksalaisten käyttämään luontaishoito-oppiin kuuluu viisi klassista menetelmää jotka ovat nämä:
- 1. Lämpö- ja vesihoidot
- 2. Kasvilääkintä (tunnetaan myös nimellä fytorerapia)
- 3. Hieronta- ja liikuntahoito
- 4. Terveellinen ruokavalio ja siihen liittyvät sivuaiheet kuten paasto
- 5. Terveellinen elämänyapa
Ehkäpä kaikkein eniten maailmalla käytetty luontaishoidon tyyppi on naturopatiaksi kutsutta Englantiin, Kanadaan ja Yhdysvaltoihin levinnyt luontaishoidon tyyppi. Naturopatian harjoittajan ei tarvitse olla koulutukseltaan lääkäri ja naturopaatin paperit voikin saada opiskeltua itselleen noin neljässä vuodessa. Naturopatia ei itsessään ole mikään hoito vaan kokonainen luontaishoito-opin osa-alue, johon kuuluu esimerkiksi hierontaa ja paasto-, vesi-, ravitsemus- ja yrittihoitoja. Sekä naturopatiassa että luontaishoito-opissa on motiivina koko elimistön yleisterveyden parantaminen mistä johtuukin se, että siinä käytetään usein rinnakkain monia eri hoitomuotoja.
Kaikissa kulttuureissa ei suhtauduta luontaislääkintään läheskään niin negatiivisesti kuin Suomessa, sillä jopa WHO (Maailman terveysjärjestö) käyttää luontaislääkinnästä sanaa ”traditional medicine” eli perinteinen lääkintä, jolla viitataan niihin käytössä oleviin lääkinnän muotoihin, jotka ovat olleet käytössä myös ennen modernien länsimaalaisten lääketieteen muotojen käyttöönottamista. Perinteisillä hoitomuodoilla voidaan tarkoittaa vaikkapa sellaisia sukupolvelta toiselle tietoperintönä siirtyneiltä käytäntöjä, taitoja tai tietoja, joita voidaan käyttää parantamiseen tai yleisesti terveyden ylläpitoon. WHO:n missiona on edistää perinteisten hoitomuotojen käyttöä niin, että ihmiset osaavat käyttää niitä avukseen turvallisesti ja ovatkin tätä missiota tukeakseen keränneet Geneven arkistoon tietoja eri lääkekasvien käyttötarkoituksista ja ominaisuuksista. Luettelossa on nykyisin yli 20 000 eri lääkekasvin tiedot.
Aasian maissa, kuten Kiinassa ja Intiassa, luontaislääkinnällä on täysin omat, vuosituhansia pitkät perinteet ja luontaislääkintä käytetäänkin aktiivisesti länsimaisen lääketieteen ohella kokonaisvaltaiseen parantumiseen.
Luontaislääkinnän historiaa
Luontaislääkintä on kehttynyt aikojen saatossa monien eri tahojen toimesta. Sen asemaa ovat eristäneet muun muassa kansanparantajat, mutta tämän lisäksi myös monet historian kannalta merkittävät henkilöt ovat vaikuttaneet osaltaan sen kehittymiseen. Tunnettua kreikkalaista filosofia ja länsimaisen lääketieteen isähahmoa Hippokratesta voidaan tituleerata myös luontaislääkinnän uranuurtajana, sillä juuri tältä mieheltä on peräisin vielä nykyisinkin luontaislääkintään käytetty tärkein perusta eli kehon omien luonnollisten parannusvoimien aktivointu luonnonlääkkeiden avulla. Parantumisen kannata Hippokrates piti erityisen tärkeänä terveellistä elämäntapaa ja hyvää ruokavaliota, jotka yhä tänäkin päivänä ovat luontaisen lääkinnän ja lääketieteen perusteet.