Haluaisitko oppia lisää luonnonlääkinnästä? Moni suomalainenkin on löytänyt tiensä luontaislääkinnän ja luontaisten hoitokeinojen pariin ja kokee saavansa niistä suurta apua. Varsin monet yhdistävät nykyään länsimaisen lääketieteen sekä luonnonlääkinnän kokonaisuudeksi, josta pyritään samaan henkilölle parasta mahdollista hyötyä. Usein luontaiset keinot ja länsimaisen lääketieteen keinot toimivat kaikkein parhaiten juurikin yhdessä, joten niiden samanaikainen käyttö on täysin perusteltua. Luontaislääkinnällä ei yleensä voida saada aikaan ainakaan negatiivisia vaikutuksia, joten sen käytöllä ei ole haitallisia vaikutuksia.
Koska niin moni on nykyään löytänyt luontaislääkinnästä apua, on varsin tavallista, että ihmiset haluavat levittää hyvää ja alkaa myös itsekin harjoittamaan luonnonlääkintää. Usein metodit on varsin helppo oppia myös itse, ja usein ne on mahdollista oppia jopa melko nopeastikin. Siksi usein luontaislääkinnän kurssit ovatkin vain viikonlopun mittaisia, mikä tekee niihin osallistumisesta helppoa monelle. Opittuasi metodin salat voit tehdä hyvää niin itsellesi kuin muillekin.
Lue alta lisää seikkoja siihen, miksi viikonloppukurssille osallistuminen on hyvä idea ja miksi sinunkin kannattaisi harkita sitä.
Viikonloppukurssin hyvät puolet
- 1. Opit uutta myös muilta osallistujilta
Sen lisäksi että opit uusia taitoja kurssin vetäjältä, on kurssilla myös muita harrastajia, jotka osaltaan tuovat omaa tietämystään pöytään. Voit siis hyvin oppia sellaisia asioita, joita et esimerkiksi kirjoista tai netistä oppimalla olisi voinut oppia. Juuri ihmisten kommunikaatiossa piilee kurssien hienous ja tehokkuus, sillä lyömällä viisaat päät yhteen saadaan yleensä aikaan paras mahdollinen lopputulos.
- 2. Saat uusia ystäviä
Koska kurssilla on myös muita ja usein kurssiohjelma sisältää myös jonkinmoista sosiaalista kanssakäymistä, on varsin todennäköistä, että löydät itsellesi myös uusia ystäviä! Koska olette jo valmiiksi saman aiheen kurssilla, on varsin todennäköistä, että olette muutoinkin kiinnostuneet suurin piirtein samoista asioista. Kuka tietää, ehkä löydät itsellesi sydänystävän, joka on samaa mieltä kanssasi siitä että hyvä talletusbonus lämmittää aina sydäntä. Nettikasinoilla voi pelata nykyään kuka tahansa, ja myös luontaislääkinnän harrastajat nauttivat hyvistä peleistä.
- 3.
Opit uuden taidon, josta on hyötyä niin sinulle kuin muillekin
Luontaislääkinnän kurssille suunnataan yleensä motiivina oppia itse uusi taito, josta voi olla hyötyä omaan terveydentilaan ja itsensä parantamiseen luonnollisin keinoin. Kuitenkin uudesta taidosta voi olla hyötyä huomattavasti laajemmin kuin vain itselle ja onkin mahdollista esimerkiksi tehdä hoitoja muille pientä korvausta vastaan. Voit siis jakaa luontaishoitojen ilosanomaa ja hyvää oloa myös muille, minkä lisäksi sinulla on mahdollisuus tienata hieman taskurahaa ja parhaillaan koko kurssimaksu takaisin jopa moninkertaisena!
- 4. Viikonloppukurssille ehtii osallistua kuka vain
Moni elää nykyisin niin kiireistä arkea, ettei pidempiaikaiselle tai keskellä viikkoa järjestettävälle kurssille yksinkertaisesti ole aikaa. Toki joitakin luontaishoitoja on mahdollista opiskella myös pidemmällä kaavalla kuukausien tai jopa useiden vuosien ajan, mutta tähän on harvalla työssäkäyvällä ajallisesti mahdollisuus, kun taas työssä käymättömillä on harvoin mahdollisuus siihen rahallisesti. Siksi viikonlopun ajan kestävä lyhyt intensiivikurssi on monelle kaikkein paras vaihtoehto uuden oppimiseen. Viikonlopunkin aikana on mahdollista oppia yllättävän paljon uutta ja monien taitojen varsinainen opettelu alkaakin siitä, kun ensin on opittu perusteet ja sitten aletaan tekemään itse hoitoa ja opitaan tekemisen kautta.
- 5. Viikonloppukurssi on edullinen
Jotkut luontaishoidon keinot vaativat jopa useiden vuosien koulutuksen, mutta siihen ei saa minkäännäköisiä tukia, mikäli se ei kuulu virallisen koulutusjärjestelmän piiriin. Siksi onkin selvää, ettei kovinkaan monella ole mahdollisuutta tälläiseen opiskeluun joko rahallisesti, ajallisesti tai molemmilta kannoilta. Juuri tämänkin takia viikonloppukurssi on usein monelle kaikkein sopivin vaihtoehto, sillä se on usein hinnaltaankin varsin huokea, minkä lisäksi ripeän kurssin jälkeen voi heti alkaa tarjoamaan palvelua muille ja näin ollen tienata kurssirahat nopeasti takaisin. Mikäli teet hoitoa pidempään, saatat loppujen lopuksi tahkota kurssirahat takaisin jopa moninkertaisesti.